tiistai 12. maaliskuuta 2019
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
Rehottaako rasismi suomalaisissa yliopistoissa?
Kielen perusominaisuuksiin kuuluu, että vaikka kaksi ihmistä puhuisi keskenään samaa kieltä, samat sanat vain hyvin harvoin tarkoittavat heille täsmälleen samoja asioita. Tästä seuraa usein erilaisia väärinymmärryksiä ja kommunikointiongelmia. Esimerkiksi sana rasismi on kaikkea muuta kuin yksikäsitteinen.
Yleensä rasismin ajatellaan suurin piirtein tarkoittavan ihmisten asettamista eriarvoiseen asemaan ihonvärin, syntyperän tai etnisen alkuperän perusteella. Rasismi yhdistetään ennakkoluuloihin, mutta ovatko rasismi ja ennakkoluulot synonyymeja? Mielestäni eivät, vaikka viimeaikaisen keskustelun perusteella voi tuntua siltä, että sanojen merkitykset ovat lähentyneet toisiaan. Toki sanojen merkityksen muuttuminen ajan saatossa on myös yksi kielen perustavanlaatuisista ominaisuuksista. Esimerkiksi 1980-luvun alussa mustalainen ja manne olivat suomen kielessä moninkertaisesti halventavampia nimityksiä romanista ja lappalainen saamelaisesta kuin mitä neekeri oli tummahipiäisestä henkilöstä. Tänä päivänä tilanne on päinvastainen, vaikka sanojen mustalainen, manne ja lappalainen merkitys ei ole muuttunut – ne ovat säilyttäneet halventavan vivahteensa. Sen sijaan neekeri on muuttunut neutraalista erittäin halventavaksi sanaksi.
Ennakkoluuloja jokainen meistä kohtaa joka kerta ollessaan tekemisissä entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa. On vaikea uskoa kenenkään toimivan täysin ennakkoluulottomasti. Vahvoja ennakkoluuloja aiheuttavat esimerkiksi sukupuoli, ulkonäkö ja pukeutuminen tai vaikkapa puheen äänenpainot, katsekontakti ja kädenpuristuksen lujuus. Ennakkoluulot voivat olla positiivisia, neutraaleja tai negatiivisia. Edes negatiivisia ennakkoluuloja en suoriltaan tuomitsisi rasistisiksi. Romaniasiakasta hieman tarkemmin silmällä pitävä myymälävartija käyttää vain tervettä järkeä. Jos vartija oman kokemuspohjaisen käsityksensä perusteella ajattelee romanin olevan todennäköisemmin myymälävaras kuin valkolaisen asiakkaan, hänellä on romaniasiakkaista selkeästi negatiivisia ennakkoluuloja. Ennakkoluuloja ovat myös esimerkiksi olettamus siitä, että tissibaarissa käyvä mies on todennäköisemmin seksuaalisesti kiinnostunut naisista kuin miehistä, mutta homobaarissa käyvä mies olisi todennäköisemmin kiinnostunut miehistä. Selkeän rasistisiksi ennakkoluulot muuttuvat mielestäni vasta siinä kohtaa jos oletetaan, että ihmisen täytyy olla – tai että hän ei voi olla – jotain tiettyä rodun, ihonvärin, syntyperän tai etnisen alkuperän perusteella. Tämän perusteella rasistisia olisivat mm. sellaiset ennakkoluulot, että ruotsalaismiehen täytyy olla homo tai että romani ei voi käydä töissä. Fiktiivisenä esimerkkinä rasismista romaneita kohtaan olisi siis vaikkapa heppoisin perustein romanille myönnetty työkyvyttömyyseläke. Ruotsalaisten homojen suhteen muita kysymyksiä taas olisivat onko edes olemassa mitään todellista perustetta olettaa jonkun kansalaisuuden edustajien olevan muita todennäköisemmin homoja, olettaako kukaan niin vakavissaan ja voiko tällainen leikkimielinen olettamus olla rasistinen jos sen kohteena on valkoisia länsimaisia heteromiehiä.
Oikeasti rajanveto ei ole läheskään näin yksinkertaista. Ajatellaan kahta tasaväkistä työnhakijaa. Omaa etuaan ajava työnantaja pyrkisi tietysti palkkaamaan tehtävään pätevimmän saatavilla olevan tekijän, mutta työnantaja voi vain harvoin etukäteen varmuudella tietää käytettävissä olevien tietojen pohjalta kuka hakijoista olisi tehtävään kaikkein paras. Ratkaisussa joudutaan siten liki väistämättä turvautumaan jonkinlaisiin ennakkoluuloihin ja esimerkiksi työhaastattelussa muodostuneisiin subjektiivisiin mielikuviin, etenkin jos hakijat ovat asetettujen pätevyysvaatimusten valossa hyvin tasaväkisiä. Rekrytoijalla tuskin on objektiivisia keinoja omien ennakkoluulojensa arvioimiseen, joten hän ei voi itsekään tietää perustuuko valinta etnisyyteen tmv liittyviin ennakkoluuloihin vai joihinkin rasismin piirin ulkopuolelle yleisesti ajateltuihin ennakkoluuloihin. Luultavasti todellisuudessa asiaan vaikuttaisi sekoitus erilaisia ennakkoluuloja. Mikäli etnisyyteen ymv liittyvät ennakkoluulot olisivat ratkaisevasti vaikuttamassa valintaan, voitaisiin rannalle jääneen työnhakijan mielestäni sanoa kärsineen – ja paikan saaneen hakijan hyötyneen – rasismista, vaikka työnantaja ei olisikaan ajatellut, etteikö tämä rannallekin jäänyt henkilö olisi voinut työstä suoriutua. Tässä tilanteessa olisin siis myöntyväinen laskemaan todennäköisyyslaskentaan perustuvan ennakko-oletuksen rasistiseksi toisin kuin romania tarkkailevan myymälävartijan tapauksessa. Esimerkkien välillä erona on lähinnä se, että toisessa tapauksessa ennakkoluuloista koituu niiden kohteelle haittaa ja toisessa ei. Toisaalta tuollaisessa työntekijän valintatilanteessa ennakkoluuloja aiheuttavat etnisen alkuperän lisäksi kasvojen piirteistä lähtien monet muutkin sellaiset ei-rasistiset seikat, joihin ihminen ei voi itse juurikaan vaikuttaa. Näille lukuisille tiedostamattomia ennakkoluuloja aiheuttaville seikoille ei ole kuitenkaan keksitty mitään yhtä ja yleispätevää termiä, jolla nämä ennakkoluulot voitaisiin tuomita. Sukupuolinen syrjintä, ikäsyrjintä jne ovat toki selviä tapauksia. Sitten on vielä koko joukko sellaisia asioita, joita on ihan hyväksyttävää käyttää työntekijän valintaperusteena, vaikka niillä ei edes olisi työstä suoriutumisen kannalta mitään merkitystä. Tällöin puhutaan usein mielikuvista siitä kuka on ns. hyvä tyyppi. Näihin mielikuviin työnhakija voi osittain vaikuttaa itse esimerkiksi pukeutumisen ja käytöksensä avulla. Osittain kyse on kuitenkin pelkistä mielikuviin perustuvista olettamuksista henkilön perustavanlaatuisista luonteenpiirteistä. Usein näillä tämäntapaisilla seikoilla toki on jonkinlaista merkitystä myös työstä suoriutumisen kannalta, mutta mikäli rekrytoija kiinnittää huomioita sellaisiin asioihin, joilla ei ole merkitystä, mutta jotka kuitenkin ovat periaatteessa täysin hyväksyttäviä valintaperusteita, se on lähinnä vain osoitus rekrytoijan hölmöydestä. Toisaalta joissain tapauksissa myös työntekijän etnisellä taustalla voi olla merkitystä työstä suoriutumisen kannalta. Ajatellaan vaikka maahanmuuttajavoittoisessa lähiössä toimivaa poliisia.
Kuitenkin jos kaikkia ennakkoluuloja pidettäisiin rasistisina, rasismi laimenisi merkitykseltään täysin neutraaliksi termiksi. Ennakkoluulot kun ovat suorastaan välttämätön yhteiskuntaa koossapitävä voimavara. Israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari kirjoittaa mainiossa kirjassaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia, että ihminen kykenee ihan maksimissaan tuntemaan läheisesti vain noin 150 muuta ihmistä. Tätä suurempien ihmisjoukkojen välinen yhteistyö onnistuu vain rakentamalla yhteisiä myyttejä, joita voivat olla vaikkapa uskonto tai kansalaisuus. Näihin myytteihin perustuvista ennakkoluuloista kumpuavan luottamuksen avulla ihmiset kykenevät tekemään yhteistyötä hyvin joustavasti minkälaisissa ja miten isoissa joukoissa tahansa, kunhan kaikki vain kollektiivisesti uskovat samoihin satuihin. Hararin mukaan tämä kyky kuvitella olemattomia erottaa ihmisen ratkaisevasti muista eläinlajeista. Virstanpylväästä, jolloin ihmiset alkoivat kuvitella olemattomia, käytetään termiä kognitiivinen vallankumous, joka tapahtui Itä-Afrikassa noin 70 000 vuotta sitten. Yhtenä kognitiivisen vallankumouksen seurauksena lajimme Homo sapiens hävitti maapallolta sukupuuttoon kaikki muut ihmislajit.
Sen lisäksi, että kohtaamme ennakkoluuloja koko ajan, pyrimme myös jatkuvasti hyödyntämään ennakkoluuloja. Puemme työhaastatteluun mieluummin puvun kuin rikkinäiset verkkarit. Monet nuoret naiset – siis muutkin kuin ammattitubettajat – omistavat liki koko elämänsä oman "somebrändin" vaalimiseen. Somebrändin avulla luomiensa mielikuvien ja ennakkoluulojen avulla he yrittävät todistaa muille ihmisille täyttävänsä sellaisen kulttuurisen naisen roolin kuin heidän oletetaankin täyttävän. Sellaisen roolin, jonka täyttää moni muukin heille tuntematon ihminen, joiden kanssa he siten voivat tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta ja toimia yhteistyössä. Myös työelämässä itsensä brändääminen sosiaalisessa mediassa on nopeasti tullut tärkeäksi monella alalla. Mihinkään joukkoon pääseminen ei ole itsestäänselvää. Vaikka syntyisi biologisesti naaraaksi, kulttuurinen naisen paikka muiden silmissä pitää ihmisnaaraan lunastaa joka päivä uudelleen. Eri joukoissa vallitsevat erilaiset säännöt. Jossain joukossa pitää olla feministi ja vegaani eikä maahanmuuttajille saa nauraa, mutta Donald Trumpille ei pelkästään saa vaan hänelle pitää nauraa. Jossain toisessa joukossa puolestaan Trumpille ei passaa nauraa, mutta feministeille, vegaaneille ja maahanmuuttajille ei pelkästään saa vaan pitää nauraa. Jos joku joukon jäsen ei enää muiden mielestä noudata tarpeeksi säntillisesti näitä yhteisiin myytteihin perustuvia sääntöjä, ei hän enää ole joukon arvoinen.
Palataan rasismiin. Turun Sanomissa 3.3.2019 julkaistun artikkelin mukaan Rajut riidat ja rasismisyytökset repivät Åbo Akademin sukupuolentutkimuksen laitosta. Uutinen, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä, on ingressissä olevaa dystooppista viittausta lukuun ottamatta kirjoitettu lähes korostetun korrektiin ja neutraaliin sävyyn. Pelkän lehtijutun perusteella ei tietenkään voi päätellä mitä tarkkaan ottaen on oikeasti tapahtunut, mutta vakavan rasismiongelman sijasta jutusta välittyy pikemminkin mielikuva joukosta vaikeita ihmisiä, joilla henkilökemiat eivät ole ihan kohdanneet. Voisi jopa sanoa jutussa käytetyn neutraaliutta ja korrektiutta tyylikeinoina, joiden avulla vyyhtiä lietsoneet ihmiset on saatu näyttämään hieman hupaisilta, jopa lapsellisilta. He niinsanotusti tekevät sen ihan itse, kun vuoropuhelu muistuttaa yläasteen välitunnin tyypillistä "Haista vittu! / Haista ite!" -keskustelua ainoastaan sillä erotuksella, että haistattelut on korvattu akateemisista rasismiteorioista lainatuilla termeillä, joiden avulla kilpaillaan siitä kuka pystyy uhriutumaan eniten.
Mielenkiintoista on myös verrata Suomen uuden ja vanhan pääkaupungin lehdistön tapaa ja tyyliä käsitellä rasismiin ja maahanmuuttajiin liittyviä kysymyksiä. Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien linjat ovat nimittäin tässä suhteessa hyvin erilaisia. Helsingin Sanomissa ei voisi kuuna päivänä kuvitella näkevänsä tuollaista juttua, jossa sukupuolentutkijoiden "rasistinen riita" saataisiin näyttämään hieman naurettavalta ja jossa ulkomaalaistaustaisen henkilön kokemusta rasismista edes vihjailevasti kyseenalaistettaisiin. Päinvastoin, vain paria päivää aiemmin 28.2.2019 Helsingin Sanomat rummutti rasismin rehottavan valtoimenaan suomalaisissa yliopistoissa: "Iski tosi kovaa päin kasvoja, kuinka paljon yliopistossa on rasismia”, sanoo 21-vuotias Brigita Krasniqi – professorin mukaan rasismia vähätellään tai ei edes tunnisteta. Tässä Anna-Sofia Niemisen kirjoittamassa kosovolaistaustaisen opiskelijan kokemuksiin perustuvassa artikkelissa on selkeä ns. "take home message", jonka mukaan meidän kaikkien tulisi nyt tunnustaa suomalaisten yliopistojen olevan joka tasolla rasismin läpäisemiä. Turun yliopistossa valtiotieteitä opiskeleva kurditaustainen Šeida Sohrabi ei liittynyt tunnustajien joukkoon vaan pitää Niemisen artikkelissa esitettyjä väitteitä vastuuttomina.
Sohrabin ja eduskunnassa kansanedustajan avustajana työskentelevän Krasniqin näkemyserossa on ennen kaikkea kyse siitä miten määritellään sana rasismi – rasismi tarkoittaa heille eri asioita. Sohrabin mukaan Krasniqin perustelut rasismin yleisyydestä ovat ontolla pohjalla. Helsingin Sanomien artikkelissa annetaan useita esimerkkejä syvälle yhteiskunnan ja yliopiston rakenteisiin juurtuneesta rasismista. Tuntemattomat ihmiset esimerkiksi aloittavat keskustelun Krasniqin kanssa usein englannin kielellä olettaen joko nimen tai ulkonäön perusteella, ettei Krasniqi puhuisi suomea tai että hän olisi vaihto-oppilas. Toiset kyselevät uteliaina islamilaisuudesta vain siksi, että Krasniqi on muslimi tai tekevät tämän perusteella oletuksia siitä millainen ihminen Krasniqi on. Lisäksi vain pieni vähemmistö yliopiston opiskelijoista ylipäätään kuuluu etnisiin vähemmistöihin (itselle tulee vähemmistön kuulumisesta enemmistöön mieleen esimerkiksi Etelä-Afrikan hallinto apartheid-politiikan aikana) ja luennoitsijat käyttävät lähteinä pääasiassa länsimaalaisten tutkijoiden tuloksia. Sohrabi kyseenalaistaa tällaisten kokemusten rasistisuuden. Mitä taas tulee länsimaisten tutkijoiden tuloksiin, pitää muistaa, että koko nykyaikainen tiede oli alun perin eurooppalainen projekti, josta alkanut kehitys on levittänyt eurooppalaisen ajattelutavan ja kulttuurin kaikkialle maailmaan. Vaikka tiedettä nykyään tehdään yhä enenevissä määrin muualla kuin Euroopassa ja länsimaissa, tehdään sitä kaikkialla eurooppalaisten arvojen ja käytänteiden pohjalta.
Krasniqin lisäksi Helsingin Sanomien artikkeliin on asiantuntijana haastateltu Åbo Akademin vähemmistötutkimuksen apulaisprofessoria Emmanuel Acquahia, joka korostaa, että rasismiksi tulisi määritellä myös monet sellaiset ennakko-olettamukset toisista ihmisistä, joita ei nykyään yleisesti mielletä rasistisiksi. Acquah ei siis ole tyytyväinen siihen mitä suomen kielen sana rasismi tarkoittaa useimmille suomalaisille vaan haluaisi laventaa sanan merkitystä ihmisten mielissä. Tällöin voisi kuvitella käyvän niin, että mitä erilaisempia ennakkoluuloja alettaisiin pitää rasistisina, sitä mitättömämpänä asiana rasismia ylipäätään alettaisiin pitää. Krasniqin esiin nostamissa esimerkeissä rasistisiksi on jo mielletty monia neutraaleja ennakkoluuloja. Henkilöt, jotka ovat small talk -keskustelun jäänmurtorepliikkinä kysyneet onko Krasniqi vaihto-oppilas, tuskin ovat ajatelleet sitä mitenkään negatiivisena asiana jos tämä olisi vaihto-oppilas ollutkin. Helsingin Sanomien artikkelissa luodaan tällaisista ennakkoluuloista mielikuvaa rakenteellisena, arkipäiväisenä rasismina.
Näin valkoisena kantasuomalaisena miesoletettunakin minulla on vahva mielikuva, että minullekin olisi joskus käynyt Suomessa noin, että kantasuomalainen henkilö olisi puhunut minulle englantia olettamuksella, että olisin ulkomaalainen. Ruotsiakin minulle on yritetty puhua sekä Suomessa että Ruotsissa olettamuksella, että osaisin kieltä. Ja jos menen parturiin, voi maahanmuuttajataustaisen näköinen parturi alkaa jäänmurtorepliikkinä arvuutella mistä maasta olen kotoisin, olenko Virosta tai Venäjältä vai mistä, koska "ei suomalaisilla ole koskaan noin vahvaa tummaa tukkaa." Vastaavanlaiset kokemukset Krasniqi on määritellyt rasistisiksi, mutta minulle ei tullut noissa tilanteissa mieleenkään, että olisin joutunut rasismin uhriksi.
Tietenkään minun tilanne ei ole oikein mitenkään verrattavissa Krasniqin tilanteeseen, eikä Krasniqin tilanne ole suoraan verrattavissa Sohrabin tilanteeseen. Minähän tiedän olevani suomalainen, joten tuollaiset satunnaiset ja hyväntahtoiset kommentit muutaman vuoden välein kuultuina eivät mitenkään uhkaa mielikuvaani omasta kulttuurisesta asemastani suomalaisena muiden suomalaisten silmissä. Samalla tavalla Krasniqikin on tietysti suomalainen, mutta toisen polven maahanmuuttajana tämä identiteetti lienee häilyvämpi ja jatkuva muilta ihmisiltä tuleva palaute siitä, ettei Krasniqi ole heidän ennakkoluuloissaan suomalainen, syö pohjaa hänen pyrkimyksiltä rakentaa tätä muiden kanssa yhteistä suomalaismyyttiä. Sohrabi sen sijaan on muuttanut Suomeen vasta lapsena, joten hänen voisi (ennakkoluuloisesti) olettaa identifioivansa itsensä ennemmin maahanmuuttajaksi kuin supisuomalaiseksi, jolloin hänen muilta ihmisiltä saamansa palaute vastaisi paremmin sitä mitä hän itsekin kokee olevansa tai haluaa olla. Vastaavasti jos suomalainen henkilö muuttaisi ulkomaille, hän tuskin olettaisi, että uudessa kotimaassa häntä pidettäisiin automaattisesti paikallisena ihmisenä.
Voisiko rasismi siis olla ennakkoluulojen kohteena olevan henkilön subjektiivinen kokemus? Mielestäni ei. Rasismi kun lähtee olettamusten tekijän omista ennakkoluuloista. Näin ollen jos sovitaan sen olevan rasismia, että olettaa ulkonäön perusteella jonkin henkilön edustavan jotain tiettyä kansalaisuutta tai puhuvan jotain tiettyä kieltä, tämä ennakkoluulo ei voi muuttua vähemmän rasistiseksi sen mukaan sattuuko olettamus osumaan oikeaan tai kokeeko oletuksen kohteena oleva henkilö olettamuksen rasistisena vai ei. Olettamuksessa kun ei vähäisimmässäkään määrin ole kyse kohteen kokemuksesta. Päinvastoin, olettamuksessa on kyse siitä, että olettamuksen tekijä ei tiedä miten toinen kokee asiat ja siksi hän turvautuu olettamukseen.
Onko Krasniqin jatkuvasti kohtaama olettamus siitä, ettei hän olisi suomalainen sitten rasismia? Minun mielestä ei, mutta ymmärrän täysin miksi asia ärsyttää Krasniqia, koska faktisesti hän on suomalainen, hän selkeästi haluaa identifioitua suomalaiseksi ja hän on tehnyt kaiken mitä voi tehdä tullakseen myös kulttuurisesti hyväksytyksi suomalaisena. Kyse on kuitenkin vain ihmisten mieltensä sopukoissa tekemästä todennäköisyyslaskennasta. Samalla tavalla myymälävartija arvioi romanin olevan muita asiakkaita todennäköisemmin myymälävaras. Vastaavankaltaisten todennäköisyyslaskelmien kohteeksi joudumme aina tavatessamme tuntemattomia ihmisiä. Arvioimme mielikuvien perusteella sitä uskommeko yhteisiin myytteihin.
Toki jos luemme Helsingin Sanomia, meille halutaan kertoa tämän olevan rakenteellista rasismia, jota emme edes tunnista rasismiksi. Samalla perusteella olisi kuitenkin yhtä rasistista myös se jos suomalainen henkilö, kuten Krasniqi, menee lomamatkalle ulkomaille ja paikalliset eivät olettaisi suomalaisen olevan paikallisia vain sillä perusteella miltä suomalainen näyttää. Edelleen kyse on vain sanojen määrittelystä. Halutaanko tällaiset lähtökohtaisesti neutraalitkin ennakkoluulot määritellä rasismiksi vai halutaanko rasismi varata kuvaamaan jotain vakavampaa sortoa edustavia tilanteita? Edelleenkään tästä ei tulla saavuttamaan yhteisymmärrystä, koska suunnilleen kaikki muutkin sanat tarkoittavat eri ihmisille hieman eri asioita. On toki helppo ymmärtää, että joutuessaan jatkuvasti kohtaamaan sellaisia ennakkoluuloja, jotka ärsyttävät itseä, on houkuttelevaa yrittää verhota nämä ennakkoluulot rasismiksi ja "tosi kovaksi iskuksi vasten kasvoja", koska rasismi-sanaan liitetään voimakkaan negatiivisia mielleyhtymiä.
Loppukevennyksenä vielä toinen muistutus siitä miten Turun Sanomien kirjoittelutyyli poikkeaa Helsingin Sanomien vastaavasta. Muutama vuosi sitten Turun Sanomat ajoi aktiivisella kirjoittelullaan SDP:n kunnallispoliitikon Ahmed Al Chibibin maanpakoon Irakiin samaan aikaan, kun pakolaisten virta muuten kulki Irakista Suomeen. Tällaistakaan ei oikein voisi kuvitella tapahtuvan Helsingin Sanomien toimesta, että lehti ajaisi kirjoittelullaan maanpakoon maahanmuuttajan, joka oli luonut itsestään mielikuvaa maahanmuuttajien mallioppilaana. Turun Sanomat sen sijaan piti Al Chibibin bisneksiin liittyneitä laittomuuksia aktiivisesti esillä, vaikka SDP:n "kummisetien" tukema Al Chibib oli raivokkaasti väittänyt viranomaisten kaikkia vaatimuksia suomalaisten lakien noudattamisesta yritystoiminnassa rasismiksi. Lopulta kun Turun Sanomat oli usuttanut verottajan Al Chibibin kintereille, otti Al Chibib jalat alleen ja lähti veropakolaiseksi Irakiin. Nähtävästi kotimaan kauhut olivat pieniä sen rinnalla, kun suomalaisen verokarhun kämmen uhkasi lyödä.
Ahmed tekee Turussa sen mitä Obama teki Yhdysvalloissa; tulee ja tekee läpimurron. Ahmed Al Chibib edustaa sitä ilmiötä, josta Suomessa on puhuttu pitkään. Maahanmuuttajat tuovat meille uusia ideoita, uutta resurssia.
- Ahmed Al Chibibin europarlamenttivaalimainos vuodelta 2009, sitaatti on julkaistu alun perin ilmaisjakelulehti Turkulaisessa 11.11.2008
Yleensä rasismin ajatellaan suurin piirtein tarkoittavan ihmisten asettamista eriarvoiseen asemaan ihonvärin, syntyperän tai etnisen alkuperän perusteella. Rasismi yhdistetään ennakkoluuloihin, mutta ovatko rasismi ja ennakkoluulot synonyymeja? Mielestäni eivät, vaikka viimeaikaisen keskustelun perusteella voi tuntua siltä, että sanojen merkitykset ovat lähentyneet toisiaan. Toki sanojen merkityksen muuttuminen ajan saatossa on myös yksi kielen perustavanlaatuisista ominaisuuksista. Esimerkiksi 1980-luvun alussa mustalainen ja manne olivat suomen kielessä moninkertaisesti halventavampia nimityksiä romanista ja lappalainen saamelaisesta kuin mitä neekeri oli tummahipiäisestä henkilöstä. Tänä päivänä tilanne on päinvastainen, vaikka sanojen mustalainen, manne ja lappalainen merkitys ei ole muuttunut – ne ovat säilyttäneet halventavan vivahteensa. Sen sijaan neekeri on muuttunut neutraalista erittäin halventavaksi sanaksi.
Ennakkoluuloja jokainen meistä kohtaa joka kerta ollessaan tekemisissä entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa. On vaikea uskoa kenenkään toimivan täysin ennakkoluulottomasti. Vahvoja ennakkoluuloja aiheuttavat esimerkiksi sukupuoli, ulkonäkö ja pukeutuminen tai vaikkapa puheen äänenpainot, katsekontakti ja kädenpuristuksen lujuus. Ennakkoluulot voivat olla positiivisia, neutraaleja tai negatiivisia. Edes negatiivisia ennakkoluuloja en suoriltaan tuomitsisi rasistisiksi. Romaniasiakasta hieman tarkemmin silmällä pitävä myymälävartija käyttää vain tervettä järkeä. Jos vartija oman kokemuspohjaisen käsityksensä perusteella ajattelee romanin olevan todennäköisemmin myymälävaras kuin valkolaisen asiakkaan, hänellä on romaniasiakkaista selkeästi negatiivisia ennakkoluuloja. Ennakkoluuloja ovat myös esimerkiksi olettamus siitä, että tissibaarissa käyvä mies on todennäköisemmin seksuaalisesti kiinnostunut naisista kuin miehistä, mutta homobaarissa käyvä mies olisi todennäköisemmin kiinnostunut miehistä. Selkeän rasistisiksi ennakkoluulot muuttuvat mielestäni vasta siinä kohtaa jos oletetaan, että ihmisen täytyy olla – tai että hän ei voi olla – jotain tiettyä rodun, ihonvärin, syntyperän tai etnisen alkuperän perusteella. Tämän perusteella rasistisia olisivat mm. sellaiset ennakkoluulot, että ruotsalaismiehen täytyy olla homo tai että romani ei voi käydä töissä. Fiktiivisenä esimerkkinä rasismista romaneita kohtaan olisi siis vaikkapa heppoisin perustein romanille myönnetty työkyvyttömyyseläke. Ruotsalaisten homojen suhteen muita kysymyksiä taas olisivat onko edes olemassa mitään todellista perustetta olettaa jonkun kansalaisuuden edustajien olevan muita todennäköisemmin homoja, olettaako kukaan niin vakavissaan ja voiko tällainen leikkimielinen olettamus olla rasistinen jos sen kohteena on valkoisia länsimaisia heteromiehiä.
Oikeasti rajanveto ei ole läheskään näin yksinkertaista. Ajatellaan kahta tasaväkistä työnhakijaa. Omaa etuaan ajava työnantaja pyrkisi tietysti palkkaamaan tehtävään pätevimmän saatavilla olevan tekijän, mutta työnantaja voi vain harvoin etukäteen varmuudella tietää käytettävissä olevien tietojen pohjalta kuka hakijoista olisi tehtävään kaikkein paras. Ratkaisussa joudutaan siten liki väistämättä turvautumaan jonkinlaisiin ennakkoluuloihin ja esimerkiksi työhaastattelussa muodostuneisiin subjektiivisiin mielikuviin, etenkin jos hakijat ovat asetettujen pätevyysvaatimusten valossa hyvin tasaväkisiä. Rekrytoijalla tuskin on objektiivisia keinoja omien ennakkoluulojensa arvioimiseen, joten hän ei voi itsekään tietää perustuuko valinta etnisyyteen tmv liittyviin ennakkoluuloihin vai joihinkin rasismin piirin ulkopuolelle yleisesti ajateltuihin ennakkoluuloihin. Luultavasti todellisuudessa asiaan vaikuttaisi sekoitus erilaisia ennakkoluuloja. Mikäli etnisyyteen ymv liittyvät ennakkoluulot olisivat ratkaisevasti vaikuttamassa valintaan, voitaisiin rannalle jääneen työnhakijan mielestäni sanoa kärsineen – ja paikan saaneen hakijan hyötyneen – rasismista, vaikka työnantaja ei olisikaan ajatellut, etteikö tämä rannallekin jäänyt henkilö olisi voinut työstä suoriutua. Tässä tilanteessa olisin siis myöntyväinen laskemaan todennäköisyyslaskentaan perustuvan ennakko-oletuksen rasistiseksi toisin kuin romania tarkkailevan myymälävartijan tapauksessa. Esimerkkien välillä erona on lähinnä se, että toisessa tapauksessa ennakkoluuloista koituu niiden kohteelle haittaa ja toisessa ei. Toisaalta tuollaisessa työntekijän valintatilanteessa ennakkoluuloja aiheuttavat etnisen alkuperän lisäksi kasvojen piirteistä lähtien monet muutkin sellaiset ei-rasistiset seikat, joihin ihminen ei voi itse juurikaan vaikuttaa. Näille lukuisille tiedostamattomia ennakkoluuloja aiheuttaville seikoille ei ole kuitenkaan keksitty mitään yhtä ja yleispätevää termiä, jolla nämä ennakkoluulot voitaisiin tuomita. Sukupuolinen syrjintä, ikäsyrjintä jne ovat toki selviä tapauksia. Sitten on vielä koko joukko sellaisia asioita, joita on ihan hyväksyttävää käyttää työntekijän valintaperusteena, vaikka niillä ei edes olisi työstä suoriutumisen kannalta mitään merkitystä. Tällöin puhutaan usein mielikuvista siitä kuka on ns. hyvä tyyppi. Näihin mielikuviin työnhakija voi osittain vaikuttaa itse esimerkiksi pukeutumisen ja käytöksensä avulla. Osittain kyse on kuitenkin pelkistä mielikuviin perustuvista olettamuksista henkilön perustavanlaatuisista luonteenpiirteistä. Usein näillä tämäntapaisilla seikoilla toki on jonkinlaista merkitystä myös työstä suoriutumisen kannalta, mutta mikäli rekrytoija kiinnittää huomioita sellaisiin asioihin, joilla ei ole merkitystä, mutta jotka kuitenkin ovat periaatteessa täysin hyväksyttäviä valintaperusteita, se on lähinnä vain osoitus rekrytoijan hölmöydestä. Toisaalta joissain tapauksissa myös työntekijän etnisellä taustalla voi olla merkitystä työstä suoriutumisen kannalta. Ajatellaan vaikka maahanmuuttajavoittoisessa lähiössä toimivaa poliisia.
Kuitenkin jos kaikkia ennakkoluuloja pidettäisiin rasistisina, rasismi laimenisi merkitykseltään täysin neutraaliksi termiksi. Ennakkoluulot kun ovat suorastaan välttämätön yhteiskuntaa koossapitävä voimavara. Israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari kirjoittaa mainiossa kirjassaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia, että ihminen kykenee ihan maksimissaan tuntemaan läheisesti vain noin 150 muuta ihmistä. Tätä suurempien ihmisjoukkojen välinen yhteistyö onnistuu vain rakentamalla yhteisiä myyttejä, joita voivat olla vaikkapa uskonto tai kansalaisuus. Näihin myytteihin perustuvista ennakkoluuloista kumpuavan luottamuksen avulla ihmiset kykenevät tekemään yhteistyötä hyvin joustavasti minkälaisissa ja miten isoissa joukoissa tahansa, kunhan kaikki vain kollektiivisesti uskovat samoihin satuihin. Hararin mukaan tämä kyky kuvitella olemattomia erottaa ihmisen ratkaisevasti muista eläinlajeista. Virstanpylväästä, jolloin ihmiset alkoivat kuvitella olemattomia, käytetään termiä kognitiivinen vallankumous, joka tapahtui Itä-Afrikassa noin 70 000 vuotta sitten. Yhtenä kognitiivisen vallankumouksen seurauksena lajimme Homo sapiens hävitti maapallolta sukupuuttoon kaikki muut ihmislajit.
Sen lisäksi, että kohtaamme ennakkoluuloja koko ajan, pyrimme myös jatkuvasti hyödyntämään ennakkoluuloja. Puemme työhaastatteluun mieluummin puvun kuin rikkinäiset verkkarit. Monet nuoret naiset – siis muutkin kuin ammattitubettajat – omistavat liki koko elämänsä oman "somebrändin" vaalimiseen. Somebrändin avulla luomiensa mielikuvien ja ennakkoluulojen avulla he yrittävät todistaa muille ihmisille täyttävänsä sellaisen kulttuurisen naisen roolin kuin heidän oletetaankin täyttävän. Sellaisen roolin, jonka täyttää moni muukin heille tuntematon ihminen, joiden kanssa he siten voivat tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta ja toimia yhteistyössä. Myös työelämässä itsensä brändääminen sosiaalisessa mediassa on nopeasti tullut tärkeäksi monella alalla. Mihinkään joukkoon pääseminen ei ole itsestäänselvää. Vaikka syntyisi biologisesti naaraaksi, kulttuurinen naisen paikka muiden silmissä pitää ihmisnaaraan lunastaa joka päivä uudelleen. Eri joukoissa vallitsevat erilaiset säännöt. Jossain joukossa pitää olla feministi ja vegaani eikä maahanmuuttajille saa nauraa, mutta Donald Trumpille ei pelkästään saa vaan hänelle pitää nauraa. Jossain toisessa joukossa puolestaan Trumpille ei passaa nauraa, mutta feministeille, vegaaneille ja maahanmuuttajille ei pelkästään saa vaan pitää nauraa. Jos joku joukon jäsen ei enää muiden mielestä noudata tarpeeksi säntillisesti näitä yhteisiin myytteihin perustuvia sääntöjä, ei hän enää ole joukon arvoinen.
Palataan rasismiin. Turun Sanomissa 3.3.2019 julkaistun artikkelin mukaan Rajut riidat ja rasismisyytökset repivät Åbo Akademin sukupuolentutkimuksen laitosta. Uutinen, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä, on ingressissä olevaa dystooppista viittausta lukuun ottamatta kirjoitettu lähes korostetun korrektiin ja neutraaliin sävyyn. Pelkän lehtijutun perusteella ei tietenkään voi päätellä mitä tarkkaan ottaen on oikeasti tapahtunut, mutta vakavan rasismiongelman sijasta jutusta välittyy pikemminkin mielikuva joukosta vaikeita ihmisiä, joilla henkilökemiat eivät ole ihan kohdanneet. Voisi jopa sanoa jutussa käytetyn neutraaliutta ja korrektiutta tyylikeinoina, joiden avulla vyyhtiä lietsoneet ihmiset on saatu näyttämään hieman hupaisilta, jopa lapsellisilta. He niinsanotusti tekevät sen ihan itse, kun vuoropuhelu muistuttaa yläasteen välitunnin tyypillistä "Haista vittu! / Haista ite!" -keskustelua ainoastaan sillä erotuksella, että haistattelut on korvattu akateemisista rasismiteorioista lainatuilla termeillä, joiden avulla kilpaillaan siitä kuka pystyy uhriutumaan eniten.
Mielenkiintoista on myös verrata Suomen uuden ja vanhan pääkaupungin lehdistön tapaa ja tyyliä käsitellä rasismiin ja maahanmuuttajiin liittyviä kysymyksiä. Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien linjat ovat nimittäin tässä suhteessa hyvin erilaisia. Helsingin Sanomissa ei voisi kuuna päivänä kuvitella näkevänsä tuollaista juttua, jossa sukupuolentutkijoiden "rasistinen riita" saataisiin näyttämään hieman naurettavalta ja jossa ulkomaalaistaustaisen henkilön kokemusta rasismista edes vihjailevasti kyseenalaistettaisiin. Päinvastoin, vain paria päivää aiemmin 28.2.2019 Helsingin Sanomat rummutti rasismin rehottavan valtoimenaan suomalaisissa yliopistoissa: "Iski tosi kovaa päin kasvoja, kuinka paljon yliopistossa on rasismia”, sanoo 21-vuotias Brigita Krasniqi – professorin mukaan rasismia vähätellään tai ei edes tunnisteta. Tässä Anna-Sofia Niemisen kirjoittamassa kosovolaistaustaisen opiskelijan kokemuksiin perustuvassa artikkelissa on selkeä ns. "take home message", jonka mukaan meidän kaikkien tulisi nyt tunnustaa suomalaisten yliopistojen olevan joka tasolla rasismin läpäisemiä. Turun yliopistossa valtiotieteitä opiskeleva kurditaustainen Šeida Sohrabi ei liittynyt tunnustajien joukkoon vaan pitää Niemisen artikkelissa esitettyjä väitteitä vastuuttomina.
Sohrabin ja eduskunnassa kansanedustajan avustajana työskentelevän Krasniqin näkemyserossa on ennen kaikkea kyse siitä miten määritellään sana rasismi – rasismi tarkoittaa heille eri asioita. Sohrabin mukaan Krasniqin perustelut rasismin yleisyydestä ovat ontolla pohjalla. Helsingin Sanomien artikkelissa annetaan useita esimerkkejä syvälle yhteiskunnan ja yliopiston rakenteisiin juurtuneesta rasismista. Tuntemattomat ihmiset esimerkiksi aloittavat keskustelun Krasniqin kanssa usein englannin kielellä olettaen joko nimen tai ulkonäön perusteella, ettei Krasniqi puhuisi suomea tai että hän olisi vaihto-oppilas. Toiset kyselevät uteliaina islamilaisuudesta vain siksi, että Krasniqi on muslimi tai tekevät tämän perusteella oletuksia siitä millainen ihminen Krasniqi on. Lisäksi vain pieni vähemmistö yliopiston opiskelijoista ylipäätään kuuluu etnisiin vähemmistöihin (itselle tulee vähemmistön kuulumisesta enemmistöön mieleen esimerkiksi Etelä-Afrikan hallinto apartheid-politiikan aikana) ja luennoitsijat käyttävät lähteinä pääasiassa länsimaalaisten tutkijoiden tuloksia. Sohrabi kyseenalaistaa tällaisten kokemusten rasistisuuden. Mitä taas tulee länsimaisten tutkijoiden tuloksiin, pitää muistaa, että koko nykyaikainen tiede oli alun perin eurooppalainen projekti, josta alkanut kehitys on levittänyt eurooppalaisen ajattelutavan ja kulttuurin kaikkialle maailmaan. Vaikka tiedettä nykyään tehdään yhä enenevissä määrin muualla kuin Euroopassa ja länsimaissa, tehdään sitä kaikkialla eurooppalaisten arvojen ja käytänteiden pohjalta.
Krasniqin lisäksi Helsingin Sanomien artikkeliin on asiantuntijana haastateltu Åbo Akademin vähemmistötutkimuksen apulaisprofessoria Emmanuel Acquahia, joka korostaa, että rasismiksi tulisi määritellä myös monet sellaiset ennakko-olettamukset toisista ihmisistä, joita ei nykyään yleisesti mielletä rasistisiksi. Acquah ei siis ole tyytyväinen siihen mitä suomen kielen sana rasismi tarkoittaa useimmille suomalaisille vaan haluaisi laventaa sanan merkitystä ihmisten mielissä. Tällöin voisi kuvitella käyvän niin, että mitä erilaisempia ennakkoluuloja alettaisiin pitää rasistisina, sitä mitättömämpänä asiana rasismia ylipäätään alettaisiin pitää. Krasniqin esiin nostamissa esimerkeissä rasistisiksi on jo mielletty monia neutraaleja ennakkoluuloja. Henkilöt, jotka ovat small talk -keskustelun jäänmurtorepliikkinä kysyneet onko Krasniqi vaihto-oppilas, tuskin ovat ajatelleet sitä mitenkään negatiivisena asiana jos tämä olisi vaihto-oppilas ollutkin. Helsingin Sanomien artikkelissa luodaan tällaisista ennakkoluuloista mielikuvaa rakenteellisena, arkipäiväisenä rasismina.
Näin valkoisena kantasuomalaisena miesoletettunakin minulla on vahva mielikuva, että minullekin olisi joskus käynyt Suomessa noin, että kantasuomalainen henkilö olisi puhunut minulle englantia olettamuksella, että olisin ulkomaalainen. Ruotsiakin minulle on yritetty puhua sekä Suomessa että Ruotsissa olettamuksella, että osaisin kieltä. Ja jos menen parturiin, voi maahanmuuttajataustaisen näköinen parturi alkaa jäänmurtorepliikkinä arvuutella mistä maasta olen kotoisin, olenko Virosta tai Venäjältä vai mistä, koska "ei suomalaisilla ole koskaan noin vahvaa tummaa tukkaa." Vastaavanlaiset kokemukset Krasniqi on määritellyt rasistisiksi, mutta minulle ei tullut noissa tilanteissa mieleenkään, että olisin joutunut rasismin uhriksi.
Tietenkään minun tilanne ei ole oikein mitenkään verrattavissa Krasniqin tilanteeseen, eikä Krasniqin tilanne ole suoraan verrattavissa Sohrabin tilanteeseen. Minähän tiedän olevani suomalainen, joten tuollaiset satunnaiset ja hyväntahtoiset kommentit muutaman vuoden välein kuultuina eivät mitenkään uhkaa mielikuvaani omasta kulttuurisesta asemastani suomalaisena muiden suomalaisten silmissä. Samalla tavalla Krasniqikin on tietysti suomalainen, mutta toisen polven maahanmuuttajana tämä identiteetti lienee häilyvämpi ja jatkuva muilta ihmisiltä tuleva palaute siitä, ettei Krasniqi ole heidän ennakkoluuloissaan suomalainen, syö pohjaa hänen pyrkimyksiltä rakentaa tätä muiden kanssa yhteistä suomalaismyyttiä. Sohrabi sen sijaan on muuttanut Suomeen vasta lapsena, joten hänen voisi (ennakkoluuloisesti) olettaa identifioivansa itsensä ennemmin maahanmuuttajaksi kuin supisuomalaiseksi, jolloin hänen muilta ihmisiltä saamansa palaute vastaisi paremmin sitä mitä hän itsekin kokee olevansa tai haluaa olla. Vastaavasti jos suomalainen henkilö muuttaisi ulkomaille, hän tuskin olettaisi, että uudessa kotimaassa häntä pidettäisiin automaattisesti paikallisena ihmisenä.
Voisiko rasismi siis olla ennakkoluulojen kohteena olevan henkilön subjektiivinen kokemus? Mielestäni ei. Rasismi kun lähtee olettamusten tekijän omista ennakkoluuloista. Näin ollen jos sovitaan sen olevan rasismia, että olettaa ulkonäön perusteella jonkin henkilön edustavan jotain tiettyä kansalaisuutta tai puhuvan jotain tiettyä kieltä, tämä ennakkoluulo ei voi muuttua vähemmän rasistiseksi sen mukaan sattuuko olettamus osumaan oikeaan tai kokeeko oletuksen kohteena oleva henkilö olettamuksen rasistisena vai ei. Olettamuksessa kun ei vähäisimmässäkään määrin ole kyse kohteen kokemuksesta. Päinvastoin, olettamuksessa on kyse siitä, että olettamuksen tekijä ei tiedä miten toinen kokee asiat ja siksi hän turvautuu olettamukseen.
Onko Krasniqin jatkuvasti kohtaama olettamus siitä, ettei hän olisi suomalainen sitten rasismia? Minun mielestä ei, mutta ymmärrän täysin miksi asia ärsyttää Krasniqia, koska faktisesti hän on suomalainen, hän selkeästi haluaa identifioitua suomalaiseksi ja hän on tehnyt kaiken mitä voi tehdä tullakseen myös kulttuurisesti hyväksytyksi suomalaisena. Kyse on kuitenkin vain ihmisten mieltensä sopukoissa tekemästä todennäköisyyslaskennasta. Samalla tavalla myymälävartija arvioi romanin olevan muita asiakkaita todennäköisemmin myymälävaras. Vastaavankaltaisten todennäköisyyslaskelmien kohteeksi joudumme aina tavatessamme tuntemattomia ihmisiä. Arvioimme mielikuvien perusteella sitä uskommeko yhteisiin myytteihin.
Toki jos luemme Helsingin Sanomia, meille halutaan kertoa tämän olevan rakenteellista rasismia, jota emme edes tunnista rasismiksi. Samalla perusteella olisi kuitenkin yhtä rasistista myös se jos suomalainen henkilö, kuten Krasniqi, menee lomamatkalle ulkomaille ja paikalliset eivät olettaisi suomalaisen olevan paikallisia vain sillä perusteella miltä suomalainen näyttää. Edelleen kyse on vain sanojen määrittelystä. Halutaanko tällaiset lähtökohtaisesti neutraalitkin ennakkoluulot määritellä rasismiksi vai halutaanko rasismi varata kuvaamaan jotain vakavampaa sortoa edustavia tilanteita? Edelleenkään tästä ei tulla saavuttamaan yhteisymmärrystä, koska suunnilleen kaikki muutkin sanat tarkoittavat eri ihmisille hieman eri asioita. On toki helppo ymmärtää, että joutuessaan jatkuvasti kohtaamaan sellaisia ennakkoluuloja, jotka ärsyttävät itseä, on houkuttelevaa yrittää verhota nämä ennakkoluulot rasismiksi ja "tosi kovaksi iskuksi vasten kasvoja", koska rasismi-sanaan liitetään voimakkaan negatiivisia mielleyhtymiä.
Loppukevennyksenä vielä toinen muistutus siitä miten Turun Sanomien kirjoittelutyyli poikkeaa Helsingin Sanomien vastaavasta. Muutama vuosi sitten Turun Sanomat ajoi aktiivisella kirjoittelullaan SDP:n kunnallispoliitikon Ahmed Al Chibibin maanpakoon Irakiin samaan aikaan, kun pakolaisten virta muuten kulki Irakista Suomeen. Tällaistakaan ei oikein voisi kuvitella tapahtuvan Helsingin Sanomien toimesta, että lehti ajaisi kirjoittelullaan maanpakoon maahanmuuttajan, joka oli luonut itsestään mielikuvaa maahanmuuttajien mallioppilaana. Turun Sanomat sen sijaan piti Al Chibibin bisneksiin liittyneitä laittomuuksia aktiivisesti esillä, vaikka SDP:n "kummisetien" tukema Al Chibib oli raivokkaasti väittänyt viranomaisten kaikkia vaatimuksia suomalaisten lakien noudattamisesta yritystoiminnassa rasismiksi. Lopulta kun Turun Sanomat oli usuttanut verottajan Al Chibibin kintereille, otti Al Chibib jalat alleen ja lähti veropakolaiseksi Irakiin. Nähtävästi kotimaan kauhut olivat pieniä sen rinnalla, kun suomalaisen verokarhun kämmen uhkasi lyödä.
Ahmed tekee Turussa sen mitä Obama teki Yhdysvalloissa; tulee ja tekee läpimurron. Ahmed Al Chibib edustaa sitä ilmiötä, josta Suomessa on puhuttu pitkään. Maahanmuuttajat tuovat meille uusia ideoita, uutta resurssia.
- Ahmed Al Chibibin europarlamenttivaalimainos vuodelta 2009, sitaatti on julkaistu alun perin ilmaisjakelulehti Turkulaisessa 11.11.2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)